Vuoden lopuksi tulevasta vuodesta

Ennen kuin pikkuhiljaa laskeudumme joulun ja uudenvuoden viettoon ajattelin vielä tiedottaa ajankohtaisia asioita. Vuodenvaihde mahdollisine lomapäivineen on hyvää aikaa ladata akkuja ja myös hahmotella tulevaa, toivottavasti parempaa, vuotta. Siihen liittyen toivon sinun löytävän tarjonnastamme joitain koulutuksia jajäsentapahtumia, joista voisi olla hyötyä tulevien tavoitteidesi saavuttamisessa. Ja jos tarvitset jotain muuta kuin mitä meillä on jo tarjonnassamme, niin otathan yhteyttä niin voidaan katsoa saisimmeko järjestettyä.

Leanin perusteet -onlinekoulutus pidettiin viime perjantaina ja hyvän palautteen mukaan jatkoa on tulossa. Koulutus soveltuu myös hyvin organisaatiokohtaiseksi. Jos sellainen kiinnostaa, niin olethan yhteydessä.

Vuosi 2021 alkaa aktiivisesti useilla online-tapahtumilla. Rokotusten alettua ja edettyä tarkastelemme mahdollisuuksia aloittaa jälleen myös kasvokkain tapahtuvat koulutukset ja tapaamiset.

Kolmen askeleen ohjelma henkilöstön sitouttamiseen Leaniin | 14.1.2021 | klo 14 – 17 | koulutus englanniksi
Ilman ihmisiä ja heidän sitoutumistaan ei ole Lean transformaatiota eikä juuri mitään muutakaan kehitystä, joten sitouttamisen taito on äärimmäisen tärkeä.
Lue lisää ja ilmoittaudu

Lean Product Development Exchance digital summit: workshop + seminar | 14.1. 2021 | 2h ja 15.1 4h
Korkeatasoinen ohjelma vahvistuu pian. Workshopin vetää Norbert Majerus. Seminaariin on vahvistettu jo Matt Albin, Chief Change Agent at Spark Performance Solutions ja Bob Stavig, R&D Project and Program Manager at HP.
LPPDE:n kanssa meillä on tulossa kokonainen sarja tuotekehityksen lean-kehittämisen tiimoilta kevään aikana. Toukokuussa 18.-21.5. on tarkoitus myös järjestää viime vuodelta siirtynyt konferenssi workshop-päivineen.
Lue lisää ja ilmoittaudu.

Leanteko-kilpailun voittajaseminaari | online 21.1.2021 | klo 9-12
Kilpailussa voittoon ylsi Keusote, jonka kokonaisvaltainen kehittäminen ja jo saavutetut erinomaiset tulokset vakuuttivat arvioijat. Toiseksi kilpailussa tuli Danske Bank, joka oli nopeasti implementoinut vahvan asiakaskeskeisen päivittäisjohtamisen käytännön koko vähittäispankkitoimintoonsa Suomessa. Hyvänä kolmosena palkitsemme Eksoten päivityspoliklinikan, joka pystyi usean muutoshaasteen keskellä ylittämään arvioidut tavoitteet yleislääketieteen erikoisalan potilaiden läpimenoajassa. Nämä voittajaorganisaatiot ja heidän casensa sinulla on mahdollisuus nähdä ja kuulla edullisessa online-seminaarissa 21.1.2021 klo 9-12.
Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Hoshin Kanri | online workshop |9.-10.2. 2021
Strategian suunnittelu ja toteutus onnistuneesti. Usein suunnittelupuoli toimii, toteutus ei niinkään. Hoshin Kanri on menetelmä, jolla kokonaisuus saadaan toimimaan, tavoiteasetanta saadaan tarpeeksi priorisoiduksi ja henkilöstö sitoutetaan mukaan heti suunnittelun alkuvaiheessa.
Lue lisää ja ilmoittaudu

Hoshin Kanri application session | online workshop | 16.3.2021 
Jatko-osa Hoshin Kanri -workshopiin. Tässä application sessionissa päästään syventymään lisää käytäntöön.
Lue lisää ja ilmoittaudu

Lean in Public Sector | online seminaari Lean Construction Congressin yhteydessä | 4.-5. toukokuuta
Laitathan päivät muistiin!
Tutustu ohjelmaan!

JÄSENTEN VELOITUKSETTOMAT ONLINE TEEMASESSIOT JATKUVAT ENSI VUONNA

7.1.2021 | klo 15 | A3 ongelmanratkaisu sote-alalla 1 | Teams
Tutustu ja ilmoittaudu

21.1.2021 | klo 15 | A3 ongelmanratkaisu sote-alalla 2 | Teams
Tutustu ja ilmoittaudu

11.2.2021 | klo 15 | A3 ongelmanratkaisu sote-alalla 3 | Teams
Tutustu ja ilmoittaudu

3.3.2021 | klo 16 | Value Stream Mapping | Zoom
Tutustu ja ilmoittaudu

Muistathan seurata Lean-yhdistyksen nettisivujen tapahtuma-osiota. Nähdään ensi vuoden online-tapahtumissa!

Hyvää joulunodotusta!

Juha
050 404 70 97 / juha.tammi@leanyhdistys.fi
P.S. Kirjakaupastamme saat laadukkaat suomenkieliset Lean-kirjat joulun lukemistoon.
Tutustu!

 

>>>

Uutiskirje | joulukuu 2020 |

Hyvä jäsen,
Vuoden 2020 ohjelamasta on jäljellä enää yksi koulutustapahtuma. Ensi vuonna jatkamme aktiivista online-koulutustapahtumien järjestämistä.

Ennen joulua on ohjelmassa enää yksi koulutus; uusi online-koulutuksemme Leanin perusteet. Koulutus pohjautuu Lean Global Networkin laajalla asiantuntijaryhmällä koostettuun LPP-koulutusmateriaaliin, josta olemme Lean Instituut Netherlandsin erikoisluvalla poimineet soveltuvat osat sekä täydentäneet ja muokanneet niitä vastaamaan itsenäistä Leanin perusteiden koulutusta. Kouluttajana on LPP:nkin kouluttajana toimiva Vesa Haapavaara. Jos koet, että Leanin perusteet eivät ole (enää) sinulle, niin mahdollisesti joku kollegasi voisi hyötyä koulutuksesta suuresti.

Leanin perusteet
11.12.2020 klo 9 – 12.
Ilmoittautuminen mielellään perjantaihin 4.12.2020. mennessä.

Lean Management 2021 -seminaari
Vielä kuuluttaisin avunpyyntöni lLean Management 2021 -seminaariin liittyen:
Syysseminaarin siirtymiseen liittyen kysyin kiinnostusta alustavan ohjelman kommentointiin ja ilahduttavan moni oli kiinnostunut. Koska kysely oli anonyymi, niin kiinnostuneiden nimet jäivät minulta saamatta. Pyydän siis ystävällisesti kaikkia, jotka haluaisivat omilla kommenteillaan auttaa tulevan päätapahtumamme rakentamisessa ilmoittautumaan linkin kautta.

VUOSI 2021 ALKAA AKTIIVISESTI USEILLA ONLINE-TAPAHTUMILLA.

Kolmen askeleen ohjelma henkilöstön sitouttamiseen Leaniin
14.1.2021 klo 14 – 17 (koulutus englanniksi)
Ilman ihmisiä ja heidän sitoutumistaan ei ole Lean transformaatiota eikä juuri mitään muutakaan kehitystä, joten sitouttamisen taito on äärimmäisen tärkeä.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Lean Product Development Exchance digital summit
workshop + seminar 14.1. 2h ja 15.1 4h. (koulutus englanniksi.
Korkeatasoinen ohjelma vahvistuu pian, workshopin vetää Norbert Majerus ja seminaariin on vahvistettu jo Matt Albin, Chief Change Agent at Spark Performance Solutions ja Bob Stavig, R&D Project and Program Manager at HP)
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Leanteko-kilpailun voittajaseminaari
online 21.1.2021 klo 9-12
Kilpailussa voittoon ylsi Keusote, jonka kokonaisvaltainen kehittäminen ja jo saavutetut erinomaiset tulokset vakuuttivat arvioijat. Toiseksi kilpailussa tuli Danske Bank, joka oli nopeasti implementoinut vahvan asiakaskeskeisen päivittäisjohtamisen käytännön koko vähittäispankkitoimintoonsa Suomessa. Hyvänä kolmosena palkitsemme Eksoten päivityspoliklinikan, joka pystyi usean muutoshaasteen keskellä ylittämään arvioidut tavoitteet yleislääketieteen erikoisalan potilaiden läpimenoajassa. Nämä voittajaorganisaatiot ja heidän casensa sinulla on mahdollisuus nähdä ja kuulla edullisessa online-seminaarissa 21.1.2021 klo 9-12.
Ilmoittaudu ja tule mukaan!

Hoshin Kanri
9.-10.2. 2021 online workshop (koulutus englanniksi)
Strategian suunnittelu ja toteutus onnistuneesti. Usein suunnittelupuoli toimii, toteutus ei niinkään. Hoshin Kanri on menetelmä, jolla kokonaisuus saadaan toimimaan, tavoiteasetanta saadaan tarpeeksi priorisoiduksi ja henkilöstö sitoutetaan mukaan heti suunnittelun alkuvaiheessa.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Hoshin Kanri application session
16.3.2021 online workshop (koulutus englanniksi)
Jatko-osa Hoshin Kanri -workshopiin. Tässä application sessionissa päästään syventymään lisää käytäntöön.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Jäsenten veloituksettomat online teemasessiot jatkuvat ensi vuoden puolella, ilmoitan aikatauluista myöhemmin.
Muistathan seurata Lean-yhdistyksen nettisivujen tapahtuma-osiota. Nähdään online-tapahtumissa!

Hyvää joulunalusaikaa!
Juha
050 404 70 97 / juha.tammi@leanyhdistys.fi
P.S. Kirjakaupastamme saat laadukkaat suomenkieliset Lean-kirjat joulun lukemistoon.
Tutustu!

>>>

Lean Management -seminaari siirtyy ensi vuoteen

Kansainvälisen ja kotimaisen korona-tilanteen vuoksi olemme päättäneet siirtää Lean Management -seminaarin ensi vuoteen. Tämä on harmillinen päätös, mutta epävarmuustekijöitä on syksyn osalta liikaa, jotta tapahtuma olisi voitu toteuttaa. Jatkamme suunnitellulta pohjalta, jotta meillä on taas ensi vuonna maailmanluokan Lean-seminaari.

Seminaarin peruuntumisesta huolimatta yhdistys jatkaa tiivistä työskentelyä jäsenistönsä muiden tilaisuustoiveiden ja kiinnostuksen kohteiden toteuttamiseksi.

Syksyllä järjestämme jäsenille useita online teema-sessioita. Hoshin Kanri -workshop tullee toteutumaan online-muodossa 6.-7.10.2020, linkistä pääset varaamaan oman paikkasi.

Tuotekehityksen puolella työskenteleville lean-ammattilaisille on myös tiedossa miniworkshopien ja -seminaarien sarja tulevalla talvikaudella.

Myös muita pienempiä koulutuksia on tulossa. Kuulisin mielelläni myös sinun toiveistasi ja tarpeistasi niihin liittyen.

>>>

Elämää lomakauden jälkeen

Kesää on vielä jäljellä, mutta intensiivisin lomakausi lienee pikkuhiljaa takana ja yhdistyskin sen myötä aloittamassa syyskautta. Toivottavasti olet saanut akkuja ladattua aurinkoisten päivien ja valoisten iltojen kautta.

Leanteko-kilpailun hakemusten määrä jäi koronakevään takia poikkeuksellisen alhaiseksi, mutta kilpailu toteutuu joka tapauksessa ja kandidaatit vaikuttavat laadukkailta. Arviointityö on kilpailun osalta alkanut ja hakijoihin ollaan yhteydessä piakkoin.

Syyskauden ohjelma päivittyy vielä, mutta ohessa nyt tällä hetkellä tiedossa olevat tapahtumat.

27.8.2020 | KESÄPÄIVÄ JA VUOSIKOKOUS
Yhdistyksen vuosikokous pidetään yhdistyksen kesäpäivänä 27.8.

Ohjelmassa Vantaan Kuninkaankartanolla mukana myös Ylen case-puheenvuoro ja virtuaaligemba. Ilmoittautumisia on jo tullut mukavasti, mutta vielä mahtuu hyvinmukaan !
 Ilmoittaudu tästä!

  • 13.30 | bussikuljetus Kiasman pysäkki, Helsinki – Kuninkaan Lohet, Kuninkaan Kartano, Vantaa
  • 14.15 | Ylen casepuheenvuoro ja virtuaalinen yritysvierailu
  • 16.00 | Suomen Lean-yhdistyksen vuosikokous
  • 17.30 | Yhdistyksen rentoa ohjelmaa, illanviettoa ja verkottumista
  • 22.00 | bussikuljetus Kuninkaan Lohet – Kiasman pysäkki, Helsinki

Yhdistys järjestää bussikuljetuksen sen valitseville.

8.10.2020 | SYYSSEMINAARI LEAN MANAGEMENT 2020
Lean Management 2020 -seminaarin Key-note puhujiksi ovat alustavasti vahvistuneet John Shook, chairman Lean Global Network ja Norbert Majerus, Norbert Majerus Consulting.

Seminaari järjestetään ns. hybridi-versiona, eli puhujat ja osallistujat voivat valita ovatko mukana livenä Aviacongressissa Vantaalla vai online. Arvostettu John Shook on yksi viimeisistä Lean-guruista, joka ei vielä ole ollut seminaareissamme mukana.

Edellä mainittujen puheenvuorojen lisäksi yksi erittäin mielenkiintoinen puheenvuoro tulee olemaan esitys AstraZenecan kunnianhimoisen Lean Leadership -mallin ensikokemuksista. BMW:ltä on alustavasti lupauduttu case-puheenvuoroon aiheesta Design for manufacturing and Assembly.

Seminaarin ohjelma rakentuu vielä, mutta ilmoittaudu mukaan jo nyt! 

6.-7.10. 2020 | PRE-SEMINAR WORKSHOPIT
Ennen varsinaista Lean Management seminaaria  on tarjolla mielenkiintoisia workshopeja 6.-7.10., Scandic  Helsinki Aviacongress, Robert Huberintie 4, Vantaa.
Ilmoittaudu mukaan!

Hoshin Kanri workshopin vetää hyvää palautetta aiemmista workshopeista saanut Fredrik Fjellsted Ruotsista. Fredrikin tausta on Toyota Material Handling Europessa ja hän on saanut Master Trainer -koulutuksen Toyotalla Japanissa.

ONLINE-SESSIOT JÄSENILLE
Suositut jäsenten online-sessiot eri teemoista jatkuvat syksyllä. Pääsääntöisesti ne pidetään Zoomilla, mutta muutama myös Teamsilla.
Tähän mennessä aikataulutetut online-sessiot alla, linkki vie ilmoittautumiseen. Ilmoittauduthan viimeistään kaksi päivää ennen kutakin sessiota kllo 10:00 mennessä.

>>>

HYVÄÄ KESÄÄ – ja tietoa yhdistyksen aikatauluista kesän jälkeen

Kesän kohokohta, juhannus saanee poikkeuksellisesti myös komean kesäsään. Juhannus ja kesä(loma) tuovat toivottavasti sinullekin hyvän breikin tai ainakin kevennyksen kaikkein kiireisimpään aikaan. Yhdistyksen toiminta hiljenee myös kesäkuun lopun ja heinäkuun ajaksi, toki syksyä valmistellaan pikkuhiljaa koko ajan.

Nyt alkaa olla viimeiset hetket ilmoittaa oman organisaation leanteko vuotuiseen kilpailuumme; varmistathan, että oma organisaatiosi on mukana! Hakulomake on kompakti ja nopeasti täytettävä. Deadline 30.6.2020


 

KESÄLOMAKAUDEN JÄLKEEN


27.8.2020 | Yhdistyksen kesäpäivä ja vuosikokous
Yhdistyksen vuosikokous pidetään yhdistyksen kesäpäivänä 27.8. Ohjelmassa mukana myös Ylen casepuheenvuoro ja virtuaaligemba, tilaisuus on vain yhdistyksen jäsenille. Ilmoittaudu mukaan!

Kesäpäivän ohjelma

  • 13.30 – 14.00 bussikuljetus Kiasman pysäkki, Helsinki – Kuninkaan Lohet, Kuninkaan Kartano, Vantaa
  • 14.15 Ylen casepuheenvuoro ja virtuaalinen yritysvierailu
  • 16.00 Suomen Lean-yhdistyksen vuosikokous
  • 17.30 Yhdistyksen rentoa ohjelmaa, illanviettoa ja verkottumista
  • 22.00 bussikuljetus Kuninkaan Lohet – Kiasman pysäkki, Helsinki

8.10.2020 | Lean Management 2020 -syysseminaari
Syysseminaarin, Lean Management 2020, Key-note puhujiksi ovat alustavasti lupautuneet John Shook, chairman, Lean Global Network, Matthew E. May, business author ja Norbert Majerus. Seminaari järjestetään ns. hybridi-versiona, eli puhujat ja osallistujat voivat valita ovatko mukana livenä Aviacongressissa Vantaalla vai online.

Arvostettu John Shook on yksi viimeisistä Lean-guruista, joka ei vielä ole ollut seminaareissamme mukana. Edellä mainittujen puheenvuorojen lisäksi yksi erittäin mielenkiintoinen puheenvuoro tulee olemaan AstraZenecan kunnianhimoisen Lean Leadership -mallin ensikokemuksista. BMW:ltä on alustavasti lupauduttu case-puheenvuoroon aiheesta Design for manufacturing and Assembly. Seminaarin ohjelma rakentuu vielä kesän aikana, mutta ilmoittaudu mukaan jo nyt!


6.-7.10.12020 | Pre-seminar workshopit
Lean Management-seminaarin 8.10. lisäksi on tarjolla mielenkiintoisia workshopeja. Aiheina ainakin Hoshin Kanri 6.-7.10. ja Problem Solving & Dojo-coaching 7.10. sekä Value Stream Mapping 7.10.

Hoshin Kanri workshopin lokakuussa vetää hyvää palautetta aiemmista workshopeista saanut Fredrik Fjellsted Ruotsista. Fredrikin tausta on Toyota Material Handling Europe:ssa ja hän on saanut Master Trainer -koulutuksen Toyotalla Japanissa.
Hoshin Kanri -workshop 6.-7.10 Scandic Helsinki Aviacongress, Robert Huberintie 4, Vantaa


UUSI AJANKOHTA | Lean Innovation | 18.-21.5.2021
Lean Innovation -tapahtuma on maailmanlaajuisen korona-tilanteen takia päätetty siirtää pidettäväksi laajennetussa muodossa ensi vuoden toukokuussa. Uusi ajankohta on 18.-21.5.2021. Tähän palaan myöhemmin ohjelman tarkentuessa.


Online-sessioiden osalta ilmoittelen alkysyksyn aikatauluista elokuun alussa. Tarkoitus on jatkossa pitää online-sessioita Zoomin lisäksi myös Teamsilla tai muulla vastaavalla sovelluksella. Otan miellelläni vastaan aiheideoita ja kehitysehdotuksia niin online-sessioihin kuin ylipäätään yhdistyksen toimintaan liittyen.


Jäsenkampanja
Jäsenkampanjamme on loppusuoralla. Eniten jäseniä suositellut saa veloituksettoman osallistumisen syysseminaariin ja muiden suositelleiden kesken arvomme veloituksettoman osallistumisen.

Jäsenkampanja on voimassa 31.7.2020 asti ja palkinnot jaetaan elokuun alussa. Jos voittanut henkilö on siinä vaiheessa jo ilmoittautunut Lean Management 2020 -seminaariin, hänen osallistumisensa muutetaan veloituksettomaksi.

Kun suosittelet jäsenyyttä, lähetä hänelle tämä jäsenyyslinkki ja pyydä mainitsemaan nimesi hakulomakkeen kohdassa: Mikä sai sinut hakemaan yhdistyksen jäsenyyttä? Jos jokainen nykyinen jäsen suosittelee yhdelle, niin tuplaamme jäsenmäärämme ja verkostomme on entistä parempi.

Pidetään turvavälejä, mutta pysytään aktiivisina epidemia-ajoista huolimatta!

Helteistä juhannusta sekä rentouttavaa ja koronavapaata kesää!

Juha
050 404 70 97
juha.tammi@leanyhdistys.fi

>>>