Jäsenkirje toukokuu 2023

Hyvä jäsen,

Kevät on jo pitkällä ja kesä on tuloillaan. Yhdistyksen osalta ennen lomakautta on enää vuorossa Lean Practitioner Programin toinen jakso kesäkuussa. Syysseminaarin valmistelu etenee jäsenistä koostuvan työryhmän kanssa ja tiedossa on jälleen erinomaisen hieno tapahtuma, tällä kertaa aivan Helsingin keskustassa hotelli Scandic Simonkentässä.

Seminaarin yhteyteen tulee myös ainakin kaksi aamupäivän mittaista työpajaa 4.5. Kodo Yokozawan vetämänä ja 6.10. Deep Dive in Pull Production -teemalla Christoph Roserin vetämänä.  Yhdistyksen perinteinen kesäpäivä on 24.8. ohjelma senkin osalta vielä työn alla, lisätietoja ja ilmoittautuminen myöhemmin. Nyt ajankohtainen asia on Leanteko-kilpailu. Siihen voi osallistua niin pienen Lean-hankkeen kuin koko organisaation laajuisen Lean-transformaation merkeissä. Kilpailu kattaa pääasiassa vuonna 2022 työstettyjä Leantekoja. Alla siitä lisää ja myös syksyn tapahtumista, joissa ilmoittautuminen on jo avoinna.

Leanteko-kilpailuun ehtii vielä hyvin mukaan. Ilmoittautumisen deadlinea on myöhennetty ja se on nyt 30.6. Osallistuminen on luottamuksellinen, palkitut organisaatiot toki saavat julkisuutta aiempaan tapaan syysseminaarissa. Kaikki osallistujaorganisaatiot saavat palautetta kehitystyöstään. Annan mielelläni lisätietoja.


Tulevat seminaarit, koulutukset, työpajat ja online-sessiot:

28.8. | ma | klo 15–16 | Lean-kehittäminen ja arvovirtakuvausten hyödyntäminen: case Helsingin yliopisto online-teemasessio
Tilaisuus on veloitukseton. Alustajina Lean-koordinaattori Minna Lehtola ja Senior Advisor Aura Kivilaakso.

4.9. | ma | klo 12-17 | Benchmarking-vierailu Orionille
Jatkuva parantaminen, tuottavuuden kehittäminen, tuotantokierros (vain jäsenille, rajattu osallistujamäärä) Orionilta meitä isännöivät Director, Operations Development Veera Kotiranta ja Senior Development Engineer Toni Solinen.

5.-6.9. | ti–ke  Strategian tehokas implementointi Hoshin Kanrilla
Käytännönläheisen workshopin vetää Fredrik Fjellstedt ja lisäksi mukana on case-esimerkki Toyota Material Handling Finlandilta, jonka esittää jälkimarkkinointijohtaja Jarmo Laamanen. Paikkoja on rajoitetusti, joten katso esite ja ilmoittaudu mukaan!

5.10. | to  Lean Management 23 (syysseminaari) Early bird ilmoittautuminen
Työryhmä rakentaa ohjelmaa, vahvistuneita puhujia
Christoph Roser – Industry 4.0 and ChatGPT
Kodo Yokozawa – Anxiety that drives Kaizen – can Kaizen be transferred to a non-japanese context?
Thomas Sabel – Orbit One, Lean journey of Swedish Lean prize winner
Aleksi Leinonen – MTV, Kaizen-evoluutio

 

>>>

Jäsenkirje helmikuu 2023

Hyvä jäsen,

Helmikuu on jo käsillä ja on aika päivittää yhdistyksen kuulumisia.

Tapahtumien osalta alamme päästä todella hyvään vauhtiin. Tänään 2.2. on jo vuoden toinen LPPDE Virtual Summit ja mukana on myös kova keynote-puhuja Joe Justice. Huomenna 3.2. on Leanin perusteisiin pureutuva online-koulutus Lean-ajattelu työkalujen taustalla. Ensi viikolla on vuorossa hybridi-tapahtumana järjestettävä Sote-Lean -seminaari Biomedicumissa Helsingissä.

Jäsenten aktivointikyselyn pohjalta on jo käynnistymässä Lean Management -seminaarin suunnitteluryhmä ja myös online-puheenvuorojen aikataulut ovat työn alla. Palvelukehitystyöryhmässä on aloitettu tämän vuoden Lean-kehittäminen palvelualalla -seminaarin rakentaminen ja päiväksi on valikoitunut 9.5.23. Kevään aikana pääsemme myös kahdessa pienryhmässä tutustumaan Leanin hyödyntämiseen GE Healthcaressa Gemban merkeissä. Online-teemasessiot jatkuvat myös edelleen. Lean-yhdistyksen vuosikokouksen päivämäärä on myös lyöty lukkoon, tarkempi paikka ja aikataulu tarkentuvat vielä, mutta pistä 19.4. ilta jo kalenteriin. Tämän viestin ohessa alla on myös hallituksen asiantuntijajäsenen hakuilmoitus, tutustu siihen ja jos hallitustyöskentely kiinnostaa niin ole puheenjohtajaan yhteydessä.

Yhdistyksen perustamisessa mukana ollut aiempi toiminnanjohtaja Kyösti Heikkonen välitti pari mielenkiintoista youtube-klippiä, joista voisi teillekin olla iloa. Otan mielelläni vastaan vinkkejä lean-aiheisista kiinnostavista aiheista jaettavaksi jäsenille. Kyöstin kanssa olemme myös muuten yhteyksissä ja yhteistyössä Lean-sanoman levittämisessä muun muassa hallituspartnereiden ja LUT:n opiskelijoiden suuntaan. On hienoa, että Lean-osaamisen levittäminen on edelleen Kyöstin sydämenasia.
1) CEO Larry Culp, GE 2018 > ex Danaher CEO 2001-2015
2) CEO Matthias Fischer, Toyota Material Handling Europe 2012-2020

Leanteko-kilpailuun otetaan edelleen ilmoittautumisia. Osallistuminen kilpailuun on jo sinänsä oppimiskokemus, kun pääset kirjaamaan kehittämistoimenpiteitä ja tuloksia. Osallistuminen on veloituksetonta ja kaikki osallistujat saavat lyhyen palautteen. Ilmoittautumisen deadline on tänä vuonna 31.5. Osallistuminen on luottamuksellinen, palkitut organisaatiot toki saavat julkisuutta aiempaan tapaan syysseminaarissa.

OLETKO KIINNOSTUNUT HALLITUSTYÖSKENTELYSTÄ SUOMEN LEAN-YHDISTYKSESSÄ?
Lean-yhdistys on kolmetoistavuotias yli 500 jäsenen Lean-kehittämisestä kiinnostuneiden verkosto. Yhdistys haluaa toiminnallaan mahdollistaa suomalaisten yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämisen kohti maailman kärkeä ja tukea muita organisaatioita kunnianhimoisissa kehitystavoitteissaan. Lean-filosofia ja -periaatteet haastavat yrityksiä ja muita organisaatioita soveltamaan niitä kaikkiin prosesseihinsa toimialasta ja koosta riippumatta.

Yhdistyksen hallituksessa toimii puheenjohtajan lisäksi kolme hallituksen jäsentä ja kaksi asiantuntijajäsentä. Yhdistyksen hallitus kokoontuu vuosittain (livenä tai etänä) 7-8 kertaa. Hallitustyöskentelystä ei ole maksettu palkkioita.
Olemme hakemassa Lean-yhdistyksen hallitukseen uutta asiantuntijajäsentä. Ota 16.2 2023 mennessä yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan Nuppu Rouhiaiseen nuppu.rouhiainen@businessfinland.fi tai +358 50 5577 949, jos olet kiinnostunut olemaan mukana rakentamassa kasvavan yhdistyksen Lean-toimintaa 2020-luvulla.

TULEVAT SEMINAARIT, KOULUTUKSET JA TYÖPAJAT


Torstai 2.2. | klo 15-19 | LPPDE Virtual Summit
Joe Justice- ”30-day budget or no budget” , Kristian Fredriksson – Hardware development and its challenges to Business Agility, Brian Cohn – Acceleration events post COVID ja Lars Eiermann – TUM venture labs for sustainable future.
Huomaathan että voit ilmoittautua yhdellä kertaa vaikka koko vuoden Virtual Summiteihin.

Perjantai 3.2. | klo 13-16 | Lean-ajattelu työkalujen taustalla
Koulutuksessa käydään muun muassa Leanin viisi periaatetta hyvin havainnollisesti läpi. Vetäjänä Vesa Haapavaara, joka on menestyksellä luotsannut jo kaksi organisaatiota Leanteko-kilpailun palkinnoille. Vielä ehdit mukaan!

Tiistai 7.2. | klo 8-16 | Sote-Lean -seminaari | Biomedicum, Helsinki / hybridi
Sote-Lean kokoaa jälleen Sote-alan Lean-valmentajat, Lean-kehittäjät ja esihenkilöt uusimpien Lean-casejen äärelle vaihtamaan kokemuksia ja oppimaan tulevaa varten. Seminiaarin pääpuhuja Göran Örnung tulee Ruotsista. Göran on käytännön tekijä, jolla on paljon kokemusta päivystyksen menestyksekkäästä kehittämisestä. Päivän aiheina kokonaisuudessaan ovat päivystyksen kehittäminen, häiriökysyntä ja asiakkaiden ohjaus, kerroksittainen johtaminen sekä tiedolla johtaminen. Kotimaiset puhujat tulevat Päijät-Hämeen HYKYstä, Etelä- ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueilta, 2M-IT:ltä, TYKS Psykiatrialta ja HUSista.

Tiistai 14.2.2023 |  klo 15:30-16:00 | Lean Practitioner Program -infotilaisuus online
Pääkouluttaja Vesa Haapavaara kertoo suomenkielisen lippulaiva-valmennuksemme sisällöstä ja pääset myös esittämään kysymyksiä sekä sisällöstä että valmennuksen käytännöistä.
Tilaisuus on veloitukseton.

Alustajana Kalle-Pekka Leppänen, Director Operational Excellence, Metsä-Group
Veloitukseton jäsentapahtuma, osallistujamäärä rajattu.

Torstai 9.3.2023 | LPPDE Virtual Summit

Keskiviikko 22.3. | klo 15 -16 | Työn vakiointi online teemasessio 
Alustajana Joonas Hynönen, Process Development & Quality Manger VEO Oy:ltä.
Tilaisuus on veloitukseton.

Keskiviikko 19.4. 2023 | Lean-yhdistyksen vuosikokous
Laita ilta kalenteriin, ilmoittautuminen avautuu myöhemmin


Ti-to 2.-4.5. | Lean Practitioner Program -valmennusohjelma aloitusjakso
Tuleva Lean Practitioner Program -valmennusohjelma on jo kerännyt kovasti kiinnostusta. Vuonna 2023 alkavan LPP-valmennuksen kaksi ensimmäistä jaksoa ovat 2.-4.5. ja 6.-8.6. Ohjelma koostuu yhteensä neljästä jaksosta sekä tenttikerrasta. Jaksojen välissä on mahdollisuus online-coachingiin. Valmennus yhdistää työssäoppimisen ja käytännönläheisen moniin eri simulaatioihin perustuvan lähiopetuksen kokonaisuudeksi, jolla varmistat kokonaisvaltaisen Lean-osaamisen ja syvennyt erityisesti A3-ongelmanratkaisuun, johon organisaatiosi todelliseen ongelmaan perustuva projektityösi perustuu. Valmennukseen otetaan maksimissaan 12 osallistujaa.

Tiistai 9.5.2023 | Lean-kehittäminen palvelualalla -seminaari | Scandic Park, Helsinki
Hyödynnä edulliset ennakkovaraajan hinnat ja varaa paikkasi! Seminaari on vasta rakentumassa ja sitoudut vasta kun ohjelma on valmis.

Tiistai 16.5.2023 | klo 15-16 | Lean-johtaminen online-teemasessio 
Alustajana Jouko Saramies, aiempi Leanteko-voittaja Armilan Kuntoutuskeskuksen johtajana.
Tilaisuus on veloitukseton.

Tiistai 23.5.2023 | klo 8:30 – 11 |GE Healthcare – Benchmarking-vierailu
Veloitukseton jäsentapahtuma, osallistujamäärä rajattu.

Ollaan yhteyksissä ja nähdään tapahtumissa!

Ystävällisin terveisin,
-Juha

050 404 70 97
juha.tammi@leanyhdistys.fi

>>>

Uutiskirje | kesäkuu 2022

KESÄINEN TERVEHDYS KAIKILLE!

Kohta on vihdoin aika suunnata katseet kesään ja ladata patterit syksyä varten.

Vielä kuitenkin muistutus Vuoden Leanteko-kilpailusta. Hakuaikaa on vielä kesäkuun loppuun. Annan erittäin mielelläni lisätietoja. Haku kilpailuun.

Vielä ehtii siis hyvin osallistua ja saamaan palautetta omasta lean-työstä. Kilpailu on kaikille suomalaisille organisaatioille avoin. Kilpailuun osallistuminen on luottamuksellista, palkituilta tosin edellytetään puheenvuoroa ja kokemusten jakamista Lean Management 22 -seminaarissa lokakuun 6. päivä Vantaalla. Seminaarissa pääsee tosiaan puhumaan kovassa seurassa :-) (katso alempaa tarkemin)


 

Keskikesän ainoa tapahtuma on kuukausittainen LPPDE Virtual Summit 7.7. klo 16-20. Nimensä mukaisesti siis online ja kompaktin muotonsa vuoksi se soveltuu vaikka kesämökin laiturilta käsin osallistuttavaksi. Ohjelma vahvistuu piakkoin, puhujina mm. Jamie Flinchbaugh ja Carl Starendal.


POIMINTOJA SYKSYN OHJELMISTA

Hoshin Kanri workshop 6.-7.9. Crowne Plaza, Helsinki. Fredrik Fjellstedt vie meidät käytännönläheisten harjoitusten kautta Hoshin Kanri -ajatteluun ja käytäntöön. Hoshin Kanri käsittelee strategian käytännöllistä laatimista ja sen tehokasta toteuttamista (Hoshin=suunta; Kanri=seuranta). Hoshin Kanri on toinen Toyotan menestyksen kulmakivistä Toyota Production Systemin ohella, eikä sen merkitystä voi kyllin korostaa. Työpaja on kokonaan englanninkielinen.Työpajaan otetaan rajoitettu määrä osallistujia, joten ole ripeä.


 Palvelusektorin Lean-seminaari 8.9. Helsingissä, merkitsethän päivän kalenteriin. Aiheina muun muassa Lean-kulttuurin luominen, Organisaatioiden välinen prosessienkehitys ja päivittäisjohtaminen hybridiajassa. Jos kiinnostuksesi heräsi, niin ilmoita kiinnostuksesi ja pidämme sinut ajan tasalla seminaarin etenemisestä.


Lean-yhdistyksen koulutuksellinen lippulaiva on Lean Practitioner Program. Tämän Lean Practitioner Program -valmennusohjelman aloitusjakso on 12.-14.9. (muutama paikka vielä vapaana) Valmennusohjelman on Suomessa käynyt jo 48 henkilöä. Valmennuksessa pääset käymään Leanin kokonaisvaltaisesti ja käytännöllisen A3 ongelmanratkaisuprojektin kautta uusi, syvempi Lean-osaaminen juurtuu käytännön tekemiseksi. Valmennusohjelman pääkouluttajana toimii Vesa Haapavaara Lean Lead S-Pankki/ kouluttaja Suomen Lean-yhdistys. Toisena kouluttajana on Juha Leppänen toimitusjohtaja Cembrit Oy. Valmennusohjelmaan otetaan maksimissan 12 osallistujaa. Koulutuspaikka vaihtuu jaksottain. Käytäntönä on ollut, että osallistujien organisaatiot toimivat isäntinä jaksoillle ja tarjoavat mahdollisuuden gemba-kävelyyn jakson aikana.Valmennusohjelman järjestetään yhteistyössä Lean Management Instituut Netherlandsin kanssa. Valmennusohjelman kieli on suomi.


The Kata Coaching Dojo on keskusteleva koulutustapa erinomaisen valmentamisosaamisen kehittämiseksi ja se parantaa myös jo pidempään Lean-valmentajina toimineiden osaamista. Toyota kata perustuu tieteelliseen ajatteluun. Pääset konkreettisesti työskentelemään kata coachingin parissa workshopissamme lokakuussa kokeneen kouluttajan Pia Anheden johdolla, ennakkovaaraajan etu 1.8. mennessä ilmoittautuneille.Toyota Kata & Dojo-coaching -workshop 5.10. in English, Vantaan Scandic Helsinki Aviacongress (rajattu osallistujamäärä).


Value Stream Mapping tai suomeksi arvovirtakuvaus on keskeinen metodi Lean-kehittämisessä. Kuvauksessa tarkastellaan tuotteen/palvelun koko arvovirtaa end-to-end ja kuvauksessa on materiaalivirran lisäksi myös informaatiovirta sekä aikakomponentti kuvattuna. Arvovirtakuvauksen oppii vain tekemällä ja sen takia työpajassamme työskennellään konkreettisen casen avulla. Ennakkovaaraajan etu 1.8. mennessä ilmoittautuneille. Value Stream Mapping -työpaja 5.10. suomeksi, Vantaan Scandic Helsinki Aviacongress (työpajaan otetaan vain 12 osallistujaa). Kouluttajana Vesa Haapavaaara, Suomen Lean-yhdistys / S-pankki.


Syysseminaari – Lean Management 2022, 6.10. Vantaan Scandic Helsinki Aviacongress

Seminaarin keynote-puhujina Michael Ballé, John Shook, Markku ’Rive’ Kanerva. Vahvistuneita case-puheenvuoroja Antti Viitasaari – Nokian Renkaat, Jani Kujala – Kyrö Distillery ja Pasi Nieminen Toyota Material Handling Finland. Jo yli 60 ilmoittautunutta, varaa paikkasi kaikkien aikojen Lean Management -seminaariin!


 

Syksyyn tulee mahtumaan toki vielä paljon muutakin ohjelmaa, mutta niistä tarkemmin myöhemmin. 

 Hyvää alkukesää!

Terveisin Lean-yhdistys ry 

Juha Tammi
juha.tammi@leanyhdistys.fi / 050 404 70 97

>>>

Mukaan Suomen Lean-Yhdistyksen hallitukseen?

Hyvä jäsen, oletko kiinnostunut hallitustyöskentelystä Suomen Lean-yhdistyksessä?

Lean-yhdistys on kolmetoistavuotias yli 500 jäsenen Lean-kehittämisestä kiinnostuneiden verkosto. Yhdistys haluaa toiminnallaan mahdollistaa suomalaisten yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämisen kohti maailmankärkeä ja tukea muita organisaatioita kunnianhimoisissa kehitystavoitteissaan. Lean-filosofia ja -periaatteet haastavat yrityksiä ja muita organisaatioita soveltamaan niitä organisaation kaikkiin prosesseihin toimialasta ja koosta riippumatta.

Yhdistyksen hallituksessa toimii puheenjohtajan lisäksi kolme hallituksen jäsentä ja viime vuodesta lähtien myös asiantuntijajäsen. Yhdistyksen hallitus kokoontuu vuosittain (livenä tai etänä) 7-8 kertaa. Hallitustyöskentelystä ei ole maksettu palkkioita.

Olemme hakemassa Lean-yhdistyksen hallitukseen kahta uutta henkilöä ja lisäksi 1-2 asiantuntijajäsentä. Ota 28.3 2022 mennessä yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan Nuppu Rouhiaiseen nuppu.rouhiainen@businessfinland.fi tai +358 50 5577 949, jos olet kiinnostunut olemaan mukana rakentamassa kasvavan yhdistyksen Lean-toimintaa 2020-luvulla.

Hallituksen puolesta,
Juha Tammi, toiminnanjohtaja
Suomen Lean-yhdistys ry

>>>

Uutiskirje | lokakuu 2021

Yhdistyksen kesäpäivä ja vuosikokous saatiin onnistuneesti pidettyä 29.9. Villa Åkerblomissa, Espoossa. Paikalla oli 29 yhdistyksen jäsentä. Tilaisuudessa kuultiin Telesten Lean-matkasta Markus Mattilan esittämänä. Kesäpäivän työryhmätyöskentelyjen osalta saatiin myös hyviä ideoita ja ajatuksia uusiin koulutuksiin, Sote-Lean ja Lean Management -seminaareihin. Niitä tullaan käymään läpi hallituksen pidemmässä kokouksessa 9.11.

Yhdistyksen hallitus uudistui seuraavasti: Jyrki Perttunen jätti hallituksen puheenjohtajuuden ja jäi pois hallituksesta. Nuppu Rouhiainen Business Finlandilta valittiin uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Jaana Abdi Danske Bankista. Hallituksen asiantuntijajäseneksi valittiin Petra Hurme Keusotelta. Molemmat viime Leanteko-kilpailun palkituista organisaatioista. Tervetuloa hallitukseen Jaana ja Petra!

Hallituksessa jatkavat Piia Aarnisalo Terveystalolta ja Johanna Lentonen Vaisalalta.

Suuret kiitokset puheenjohtajakaudesta Jyrkille! Pöytäkirja ja oheismateriaalit lähetetty jäsenille meilitse.

Lean Management eli syysseminaari siirrettiin pandemian vuoksi pidettäväksi 17.3.2022. Sen sijasta virtuaalisena pidetty Lean Online Conference 21 oli kuitenkin yhdistyksen vuoden suurin tapahtuma 46 osallistujallaan.

Syksy jatkuu aktiivisesti tapahtumien osalta.

Jäsenten veloituksettomat online teema-sessiot:

3.11. | 15 – 16 | Virtaustehokkuus

11.11. | klo 15-16 | Digitalisaatio Lean-muutoksessa

 1.12. | klo 17 alkaen | jäsenilta
Tästä lisää myöhemmin.

Tulossa olevat syksyn koulutukset ovat aikajärjestyksessä seuraavat:

5.11. | 16 – 20 | LPPDE Virtual Summit Agile transformation | online

18.11. | 13 -20 | Lean Project Management | online

24.11. | 9 – 12 | Training Within Industry – Job Instructions | online

29.-30.11. | Lean Global Connection | online 24 hour event

1.12. | 14 – 17 | Leanin perusteet lähikoulutus | Helsinki

3.12. | 16 – 20 | LPPDE Virtual Summit | online

Online-tapahtumilla on omat etunsa, mutta toivon että rokotukset vielä etenevät ja pandemia saadaan selätettyä kunnolla, jolloin voimme jälleen kokoontua kasvokkain tapahtumiin ja seminaareihin.
Hyvää syksynjatkoa ja nähdään tapahtumissa!

Ystävällisin terveisin Juha

P.S. Muistathan Lean-kirjat kirjakaupastamme!

>>>