Hyvä yhdistyksen jäsen!
Kalenteri kääntyi kesäksi ja lomakausi lähestyy hyvää vauhtia. Muutamasta tärkeästä tapahtumasta haluan informoida jäsenistöä ennen kuin enemmistö karkaa kesälaitumille.
Yhdistyksen syysseminaari
Yhdistyksen syysseminaari järjestetään 4.10.2018 Espoon Dipolissa. Ilmoittautuminen on nyt avattu. Tapahtumassa on enemmän kansainvälisiä puhujia kuin koskaan aiemmin. Iltapäivän kanavien määrää on nostettu kolmesta neljään.
Pääpuhujamme ovat Jim Morgan, ex-tuotekehitysjohtaja Fordilta sekä Scania Way’n johtaja Martin Lyckström Ruotsista. Scaniaa pidetään yleisesti Pohjoismaiden parhaana lean-organisaationa, joten Martinia kannattaa tulla kuulemaan. Jim on ensimmäistä kertaa Suomessa käynnistämässä LPPD-toimintaa eikä ole tulossa enää toista kertaa.
Lisäksi mukana on SAAB:in tulevaisuuden hävittäjälentokone-ohjelmaa vetävä Stefan Andersson sekä useita muita kiinnostavaa henkilöä. Ohjelma täydentyy sitä mukaa, kun viimeisetkin esiintyjät vahvistavat tulonsa elokuun puolessavälissä.
Katso puhujaesittelyt ja ilmoittaudu Lyytin tapahtumasivuilta.
Neljäs kanava mahdollistaa VSM-työkalun opettelua kolmen erittäin kokeneen valmentajan johdolla. Materiaalina käytetään videoitua todellista potilasprosessia. Materiaali ja lähestymistapa on sama kuin yhdistyksen helmikuun terveydenhuollon tapahtumassa, joten nyt on uusi mahdollisuus osallistua. Helmikuussa tämä kanava varattiin loppuun hyvin nopeasti.
Yhdistyksen perinteiset kesäpäivät
Yhdistyksen perinteiset kesäpäivät järjestetään torstaina 23.8.2018. Tapahtuma koostuu yritysvierailusta sekä vapaamuotoisesta ohjelmasta. Pääsemme vierailemaan kiinnostusta herättäneeseen KaVo Kerr Group Finlandiin Tuusulassa. Yritysvierailun jälkeen kesäpäivät jatkuvat Hotelli Krapissa Tuusulassa vapaamuotoisella ohjelmalla iltapalan ja palanpainikkeiden.
Alustava aikataulu ja ohjelma:
klo 13:00 – 16:00 yritysvierailu KaVo Kerr Group Finland (osoite Nahkelantie 160, Tuusula)
klo 16:00 – 16:30 siirtyminen Hotelli Krapin tiloihin
klo 16:30 – 22:00 vapaamuotoista ohjelmaa
Krapilla on mahdollisuus myös nauttia savusaunan löylyistä ja uida. Yhdistys järjestää myös yhteiskuljetuksen bussilla Helsingin keskustasta Tuusulaan ja siirtymisen Krapille. Paluukuljetus Helsinkiin lähtee Krapilta noin klo 22. Matkareittiin on mahdollista tehdä pieniä mutkia, joten laita ilmoittautumisesi (linkki jäsenkirjeessä) tietoihin toiveesi mistä hyppäisit kyytiin.
Kaksi Hoshin Kanri -työpajaa syyskuussa
Yhdistys järjesti ensimmäisen Hoshin Kanri -työpajan viime maaliskuussa. Moni mukaan halunnut ei valitettavasti mahtunut mukaan. Niinpä järjestämme työpaja järjestetään uudelleen. Kouluttajana toimii tälläkin kertaa Fredrik Fjellstedt Ruotsista. Tilaisuudet ovat englanninkielisiä.
Ohjelma tulee olemaan seuraava:
– Torstaina 6.9. työpajan ohjelma kattaa Hoshin Kanrin perusteet ja sopii niille, jotka eivät tiedä kunnolla mistä on kyse.
– Perjantaina 7.9. työpajassa mennään syvemmälle Hoshin Kanrin saloihin. Tähän päivään ei ole mahdollista ensikertalaisten osallistua, koska perustietoja ei kerrata.
Työpajan hinta tullee olemaan noin 350-400 € päivää kohden. Hintaan lisätään alv 24 %. Ilmoittautuminen avautuu, kun paikka ja ohjelman viimeiset yksityiskohdat voidaan vahvistaa, toivottavasti vielä kesäkuun aikana. Mukaan otetaan noin 25 osallistujaa. Määrä pidetään tarkoituksellisesti suhteellisen pienenä.
Seuraa sähköpostiasi, mikäli Hoshin Kanri kiinnostaa. Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan Hoshin Kanri on eräs Toyotan menestyksen ehdottomia kulmakiviä, joten sitä voidaan pitää erittäin tärkeänä.