Lean Management -seminaari siirtyy ensi vuoteen

Kansainvälisen ja kotimaisen korona-tilanteen vuoksi olemme päättäneet siirtää Lean Management -seminaarin ensi vuoteen. Tämä on harmillinen päätös, mutta epävarmuustekijöitä on syksyn osalta liikaa, jotta tapahtuma olisi voitu toteuttaa. Jatkamme suunnitellulta pohjalta, jotta meillä on taas ensi vuonna maailmanluokan Lean-seminaari.

Seminaarin peruuntumisesta huolimatta yhdistys jatkaa tiivistä työskentelyä jäsenistönsä muiden tilaisuustoiveiden ja kiinnostuksen kohteiden toteuttamiseksi.

Syksyllä järjestämme jäsenille useita online teema-sessioita. Hoshin Kanri -workshop tullee toteutumaan online-muodossa 6.-7.10.2020, linkistä pääset varaamaan oman paikkasi.

Tuotekehityksen puolella työskenteleville lean-ammattilaisille on myös tiedossa miniworkshopien ja -seminaarien sarja tulevalla talvikaudella.

Myös muita pienempiä koulutuksia on tulossa. Kuulisin mielelläni myös sinun toiveistasi ja tarpeistasi niihin liittyen.