Kiinnostaako hallitustyöskentely Suomen Lean-yhdistyksessä?

Suomen Lean-yhdistys ry on kymmenvuotias yli 500 jäsenen verkosto Lean-osaajia.

Suomen Lean-yhdistys haluaa toiminnallaan mahdollistaa suomalaisten yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämisen kohti maailman kärkeä. Lean-filosofia ja lean-periaatteet ovat yleispäteviä. Niitä voi soveltaa organisaation kaikkiin prosesseihin toimialasta riippumatta.

Suomen Lean-yhdistyksen hallituksessa toimii puheenjohtajan lisäksi kolme hallituksen jäsentä. Yksi jäsenistä on tänä keväänä erovuorossa ja haemme hänen tilalleen uutta jäsentä. Koska erovuorossa oleva hallituksen jäsen on teollisuudesta, olisi toivottavaa, että uusi jäsen edustaisi työnantajansa puolelta teollisuutta.

Yhdistyksen hallitus kokoontuu vuosittain (livenä tai etänä) 7-8 kertaa. Hallitustyöskentelystä ei ole maksettu palkkioita.

Jos olet kiinnostunut olemaan mukana ohjaamassa kasvavan yhdistyksen toimintaa 2020-luvulle, niin otathan yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan Jyrki Perttuseen 040 503 4858 tai jyrki.perttunen@kolumbus.fi.