Lean teko -kilpailun hakuaikaa jatkettu 30.6. asti

Pandemia-tilanteen vuoksi olemme päättäneet jatkaa hakuaikaa Vuoden 2019 Leanteko -kilpailuun 30.6. asti.

Tautitilanteen kärjistyessä maaliskuussa haku Lean teko -kilpailuun jäi varmasti monessa yrityksessä akuuttien tilanteiden jalkoihin.

Nyt osallistumiseen on kuitenkin vielä hyvä mahdollisuus, sillä hakuaikaa on jatkettu kesäkuun loppuun. Oletettavasti ja ainakin toivottavasti epidemiakin on siihen mennessä jo hellittänyt. Ohessa vielä kertauksena kilpailusta.

  • Kilpailu on avoin kaikille organisaatioille Suomessa.
  • Yhdistys käyttää hakemuksien arviointiin vakioitua pisteytystä ja arvioinnin suorittaa kolme-neljähenkinen työryhmä.
  • Jatkoon päässeitä organisaatioita pyydetään tarvittaessa toimittamaan lisämateriaalia.
  • Viimeisellä kolmannella arviointikierroksella mukana oleviin organisaatioihin arviointiryhmä tulee pyytämään lupaa vierailla varmistaakseen oikeudenmukaisen arvioinnin.
  • Kolme parasta organisaatiota palkitaan Suomen Lean-yhdistyksen Lean Management 2020 -seminaarissa lokakuun 8. päivä 2020.

Hakemuksen uusi viimeinen jättöpäivä on tiistai 30.06.2020.
Kaikki hakemukset ovat ehdottoman luottamuksellisia.