Valmistuin 90-luvun alussa insinööriksi ja ensimmäinen työtehtäväni uudessa insinöörin ammatissa oli suunnitella tehdasosaston layout. Tuotekehityksestä oli juuri vapautunut uusi tuote, jota oli tarkoitus ryhtyä valmistamaan. Itse tuote oli melko vaativa valmistaa ja sen tuotannon tarvitsema tila oli reilu 1000 m2.
Koska työpaikka ja tuote olivat minulle täysin uusia, minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten tuo layout olisi järkevintä tehdä. Koulutietoa ja kaupunkilaisjärkeä parempaa asiantuntemusta layout-suunnittelusta minulta ei löytynyt, mutta intoa ja rohkeutta kyllä.
Hankalasta tilanteesta selviytyäkseni päätin jalkautua tuotantoon työntekijöiden pariin selvittämään paikan päälle valmistuksen tapahtumakulkua. Tuotannon väen kanssa syntyi hyviä keskusteluja siitä, miten heidän mielestään materiaalit, käytävät, työkalut ja työpisteet tulisi järjestellä. Pohdittiin mitä virheitä ja puutteita oli nykyisessä toiminnassa. Aika nopeasti muodostui käsitys siitä, minkälainen layout palvelisi parhaiten kokonaisuutta. Aluksi asioita kirjattiin ruutupaperille sekä post-it -lapuille, minkä jälkeen lopullinen layout siirrettiin tietokoneelle (Macintosh 9 ” näytöllä). No, layout saatiin valmiiksi ja tuotanto käynnistyi. Layoutista tuli itseasiassa aika hyvä sekä toiminta kehittyi.
Tämä jalkautuminen oli kuitenkin tuohon aikaan kyseissä yrityksessä uutta ja outoa käyttäytymistä. Kokeneet insinöörit kummastelivat toimintaani. Minulle, nuorelle noviisille opetettiin, miten insinöörin tulisi käyttäytyä. Tämä tarkoitti sitä, että asiat suunnitellaan ensin konttorissa tietokoneella, minkä jälkeen työntekijöille kerrotaan miten työt hoidetaan. Olihan se niin, että oppineen aika menisi hukkaan tuotannon väen kanssa jutusteltaessa.
Pikku hiljaa opin myös excelin kehittyneen käytön ja kykenin muodostamaan mitä moniulotteisimpia käyräparvia ja tilastoanalyysejä, joita sitten ylpeänä esittelin väelle. Kaikki meni muuten hyvin, mutta pikku hiljaa alkoi tuntua siltä, että kehitys tuotannossa taantui ja ikään kuin puhuimme eri kieltä.
Yli kymmenen insinöörivuoden jälkeen olin eräänlaisessa umpikujassa. Toiminta oli resurssitehokasta, mutta kokonaisuus takkuavaa. Eräänä kesänä käteeni tarttui kirja The Toyota way, ja sen kautta vanhat hyvät muistot ja kokemukset palasivat mieleeni – näinhän se homma pitäisi hoitaa.
Mene ja tarkastele ongelmaa käytännössä
siellä missä sitä ollaan tekemässä.
Tehtaan lattiatasolla ongelmat näyttävät
hyvin erilaisilta kuin paperista luettuina.
Ja siitä se sitten lähti. Järjestin ensimmäisen gemba-kävelyn, joka sisälsi keskustelua epäkohdista paikan päällä tekijöiden kanssa. Pikkuhiljaa positiivinen muutos lähti liikkeelle ja nyt noin kuusi vuotta myöhemmin tulokset ovat olleet todella rohkaisevia. Moniulotteisen excel-viestinnän sijaan keskustelemme ja ratkomme asioita kasvokkain joka aamu. Suosittelen.
Kirjoittaja Kai Mäenpää on on työskennellyt Planmeca Oy:n eri divisioonissa tuotantopäällikkönä 20 vuoden ajan. Nykyinen tehtävä on Planmeca Oy:llä on operatiivinen laatujohtaja. Hän on koulutukseltaan valmistustekniikan diplomi-insinööri. Kai Mäenpää on sekä Lean-yhdistyksen hallituksen että viestintätyöryhmän jäsen.