Yhdistykselle uusi hallitus 27.10.2016 |

Suomen Lean-yhdistys ry:lle on valittu uusi hallitus yhdistyksen vuosikokouksessa 27.10.2016.

Uuden hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Lean projektijohtaja Jyrki Perttunen HUS:sta. Lisäksi hallitukseen valittiin Elli Kalliokoski ABB:ltä ja Vesa Haapavaara Danske Bankista. Kai Mäenpää Planmeca Oyj:stä jatkaa hallituksen jäsenenä.

Suomen Lean-yhdistyksen jäsenistö kiittää väistyvää hallitusta sen  viimeisten kolmen vuoden aikana pyyteettömästi yhdistyksen hyväksi tekemästä työstä.

>>>

16.-19.1.2017 | Kaikaku-matka | Ruotsi

Ruotsin Kaikaku-matkan ohjelma on nyt varmistunut.

Pääsemme vierailemaan:

  • Toyota Material Handling’in kahdella tuotantolinjalla.
    Vierailun sisältö on suunniteltu lean-ammattilaisille, ohjelma kestää lähes koko päivän;
  • Husqvarnan tehtaalle, jolla ei ole aiemmin vierailtu;
  • Qulturum -kehityskeskukseen, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä ruotsalaisessa terveydenhuollossa ja jossa monet ovatkin jo vierailleet sekä
  • Linköpingin yliopistosairaalassa.

Matkan budjetti on alustavasti noin 1 500 €.
Hinta sisältää lennot, kuljetukset, hotellit ja lounaat. Paikkoja on jäljellä vielä noin 10 kpl (mukaan mahtuu enintään 25 osallistujaa).

Ilmoittaudu sähköpostitse Kalle Arsalolle.

>>>

16.12.2016 – 14.6.2017 | Lean Practitioner Program LPP -koulutusohjelma

Yhdistys aloittaa korkeatasoisen koulutusohjelman yhteistyössä Lean Global Networks’in kanssa. Koulutus järjestetään Helsingissä ja vastuullinen kouluttaja on Hollannin Lean Management Instituut, joka on toteuttanut vastaavia koulutuksia jo lukuisia useissa maissa kautta maailman.

Koulutus on englanninkielinen ja koostuu lähipäivistä (yhteensä 10 kpl) sekä ohjelman aikana tehtävästä todellisesta Kaizen-projektista, jota ohjataan ohjelman aikana.

Aiemmat ohjelmat ovat olleet Barcelonan Universitat Politecnica de Catalunya’n sertifioimia vastaten 18 ECTS-opintopistettä. Sertifiointi on vielä kesken, mutta myös Suomessa järjestettävä ohjelma on tarkoitus sertifioida.

Koulutuksen hinta on 4900€ + alv.
Ohjelmaan on mahdollista hakea: https://www.lyyti.in/LPP_2016

Lisätiedot: Kalle Arsalo
Koulutusohjelman esite lähetetään yhdistyksen jäsenille sähköpostitse.

>>>

22.11.2016 | Verkottumistilaisuus yhdistyksen jäsenille | Helsinki

Tervetuloa mukaan tiistaina 22.11. järjestettävään tilaisuuteen Hotelli Seurahuoneelle Helsinkiin klo 17:30 alkaen.

Yleisradion tuotantojohtaja alustaa siitä, kuinka lean-transformaatio on vaikuttanut hänen työhönsä.

Tarjolla on iltapalaa. Tilaisuus on täyteen varattu.

>>>