Lean-yhdistyksen kuulumisia 5/2020

Pandemian aiheuttamat poikkeustoimet Suomessa ovat voimassa jo kahdeksatta viikkoa. Ne ovat vaikuttaneet itse kunkin tekemiseen ja elämiseen; osalla todella paljon. Yhdistyksessäkin on jouduttu muuttamaan suunnitelmia radikaalisti.

Jouduimme perumaan Liikettä laatuun Leanilla -tilaisuuden maaliskuulta ja vierailu Sosterille siirrettiin myöhempään aikaan. Vuosikokous, joka olisi normaalioloissa pidetty huhtikuussa, siirrettiin yhdistyksen hallituksen päätöksellä myöhäisempään aikaan. Päätös tehtiin oikeusministeriön ohjeistuksen pohjalta.

Tilanteen luomana positiivisena kehityksenä on nähtävä se, että online-ryhmien sessioista on tullut toimiva oppimisen ja tiedonjakamisen kanava. Niiden ansiosta  jäsentoiminta on jatkunut aktiivisena poikkeusolojen aikana.

KEVÄÄN ONLINE-RYHMIEN TAPAAMISET:

  • Tähän mennessä on A3 ongelmanratkaisuryhmä kokoontunut kahdesti.
    Seuraava tapaaminen on 8.5.
  • Korona-ryhmä tarjosi apuaan sekä Suomen yrittäjille (yksinyrittäjien tuki-prosessin luomiseen) ja YTK-kassalle (hakemusprosessin nopeuttamiseen).
    Kummallakaan taholla ei apuamme tarvittu.
  • Huhtikuussa järjestettin online-sessiot sekä johtamisen vakioinnin ja kerroksittaisen johtamisen ryhmissä.
    Kerroksittaisen johtamisen osalta päätettiin pitää kevään aikana vielä toisen online-istunnon.
  • Teemakohtaiset online-sessiot jatkuvat kevään aikana maaliskuussa tehdyn kyselyn aihetoiveiden pohjalta.
    Katso kooste ja linkit alla.

TULEVAA TOIMINTAA:

  • Suunniteltu jäsenilta ja vierailu Nokian raskaille renkaille 27.5. siirtyy myöhempään ajankohtaan.
  • Yhdistyksen kesäpäivän 27.8. pyritään järjestämään suunnitellusti. Asia varmistuus, kun koronatilanne ja rajoitukset ovat tiedossa.
  • Keväälle suunniteltu kansainvälinen LPPDE Conference Europe Lean Innovation -tapahtuma pidetään pienemmässä muodossa online 5.-7. toukokuuta. Varsinainen tapahtuma järjestetään 8.-10.9. Scandic Park hotellissa Helsingissä.
    Ilmoittautumalla syksyn live-tapahtumaan pääset osallistumaan vastaavaan online-osioon toukokuussa veloituksetta.
    Pääset kuulemaan lyhyen esityksen lähes jokaiselta puhujalta vain online-seminaarissa, siilä live-tapahtumassa puheenvuorot esitetään osin kahdella kanavalla samaan aikaa.
    Kaikki online-osuudet ovat iltapäivä-sessioita.
  • Lean Management 2020 -syysseminaarin suunnittelu on käynnissä. Seminaarijärjestetään 8.10., toivottavasti tuolloin voimme jälleen kokoontua yhteen. Seminaaria edeltävinä päivänä lisäksi on tarjolla korkealuokkaiset workshopit ainakin Hoshin Kanrista 6.-7.10. ja Problem Solving & Dojo-coaching 7.10.
  • Workshop Value Stream Mappingistä on työn alla.

TAPAHTUMAKOOSTE JA LINKIT:

8.-10.9. Lean Innovation live-tapahtuma Scandic Park, Helsinki
Varsinaisen Lean Innovation -seminaarin (9.9.) lisäksi syyskuun tapahtumassa on sekä seminaaria edeltävänä että sen jälkeisenä päivänä 2 korkeatasoista workshopia. Keynote-puhujina on Harley Davidson -taustainen Dantar Oosterwal ja Goodyear-taustainen Norbert Majerus. Myös Suomesta on seminaarissa eturivin edustus: ABB, Kone, Metso, Murata ja Vaisala. Jäsenille on 20% alennus joka päivästä.

8.-10.9. live-tapahtuman ohjelma, puhujat ja ilmoittautuminen.
Syksyn live-tapahtumaan ilmoittautumalla saat myös kutsun toukokuulle!

5.-6.5. Lean Innovation online-tapahtuma verkossa (Zoomilla)
Jos sinua kiinnostaa pelkästään toukokuinen online-tapahtuma, niin se koostuu seuraavista iltapäivän mittaisista osista.

  • Pre-conference workshop Lean Product and Process Development overview, Dantar Oosterwalin ja Norbert Majeruksen vetämänä toimii hyvänä valmistautumisena syyskuun live-workshopiin
  • Online-seminaari, jossa puhujina Dantar Oosterwal, Norbert Majerus, Jukka Borgman, Metso, Johanna Lentonen, Vaisala, Matti Kauhanen, ABB, Elli Kalliokoski, Kone, Bengt Johansson, AssaAbloy

Tutustu ja ilmoittaudu.

6.-7.10 Hoshin Kanri -workshop Scandic Helsinki Aviacongress, Robert Huberintie 4, Vantaa
Hoshin Kanri workshopin lokakuussa vetää hyvää palautetta aiemmista workshopeista saanut Fredrik Fjellsted Ruotsista. Fredrikin tausta on Toyota Material Handling Europe:ssa ja hän on saanut Master Trainer -koulutuksen Toyotalla Japanissa.
Ilmoittaudu

Jäsenten online-sessiot:
Kerroksittainen johtaminen – online-sessio 13.5. klo 10:00 – 10:45
Value Stream Mapping – online-sessio 14.5. klo 10:00 – 10:45
Simulaatiot ja niiden hyödyntäminen – online-sessio 20.5. klo 15:00 – 15:45
Kaizen eventit – online-sessio 28.5. klo 15:00 – 15:45
Virtaustehokkuus – online-sessio 3.6. klo 15:00 – 15:45

Online-sessioihin lähetän ilmoittautuneille lähempänä tapahtumaa Zoom-kutsun ja linkin. Osallistuminen voi tapahtua suoraan selaimen kautta, eli ohjelman latausta ja asennusta ei välttämättä tarvita.

>>>

LPPDE Conference Europe Lean Innovation: online 5.-6.5, live 8.-10.9.

Keväälle suunnitteltu kansainvälinen LPPDE Conference Europe Lean Innovation -tapahtuma pidetään pienemmässä muodossa online 5.–6. toukokuuta. Varsinainen tapahtuma järjestetään 8.-10.9. Scandic Park hotellissa Helsingissä. Ilmoittautumalla syksyn live-tapahtumaan pääset osallistumaan vastaavaan online-osioon toukokuussa veloituksetta.

Lean Innovation live-tapahtuma 8.-10.9. Scandic Park, Helsinki
Varsinaisen Lean Innovation -seminaarin (9.9.) lisäksi syyskuun tapahtumassa on sekä seminaaria edeltävänä että sen jälkeisenä päivänä 2 korkeatasoista workshopia.

Keynote-puhujina on Harley Davidson -taustainen Dantar Oosterwal ja Goodyear-taustainen Norbert Majerus. Myös Suomesta on seminaarissa eturivin edustus: ABB, Kone, Metso, Murata ja Vaisala.
Jäsenille 20% alennus joka päivästä.

8.-10.9. live-tapahtuman ohjelma, puhujat ja ilmoittautuminen
Syksyn live-tapahtumaan ilmoittautumalla saat myös kutsun toukokuulle!

Lean Innovation online-tapahtuma 5.-6.5. verkossa (Zoomilla)
Halutessasi voit osallistua vain toukokuiseen online-tapahtumaan.

Online-tapahtuma koostuu seuraavista iltapäivän mittaisista osista:

  • Pre-conference workshop: Lean Product and Process Development overview
    vetäjinä Dantar Oosterwal ja Norbert Majerus
    Pre-conference workshop toimii hyvänä valmistautumisena syyskuun live-workshopiin
  • Online-seminaari
    puhujat
    Dantar Oosterwal
    Norbert Majerus
    Jukka Borgman, Metso
    Johanna Lentonen, Vaisala
    Matti Kauhanen, ABB
    Elli Kalliokoski, Kone
    Bengt Johansson, AssaAbloy

Tutustu ja ilmoittaudu Lean Innovation toukokuun online-tapahtumaan

>>>

Lean-yhdistyksen online-sessiot

Pandemiasta johtuvat poikkeusjärjestelyt ovat luonnolisesti vaikeuttaneet myös yhdistyksemme suunniteltua toimintaa.

Positiivisena kehityksenä on nähtävä se, että jäsentoiminnan puolella aloitimme online-sessioiden käytön oppimisen ja tiedonjakamisen menetelmänä. Huhtikuussa pidettiin online-sessiot johtamisen vakioinnin ja kerroksittaisen johtamisen merkeissä.

Kerroksittaisen johtamisen osalta päätimme yhdessä osallistujien kanssa pitää kevään aikana vielä toisen online-istunnon. Muuten teemakohtaiset online-sessiot jatkuvat kevään aikana maaliskuussa tehdyn kyselyn aihetoiveiden pohjalta.

Oheiset tapahtumat ovat siis vain Lean-yhdistyksen jäsenille:

Online-sessioihin ilmoittautuneille lähetetään lähempänä tapahtumaa Zoom-kutsu ja linkki. Osallistuminen voi tapahtua suoraan selaimen kautta, eli ohjelman latausta ja asennusta ei välttämättä tarvita.

>>>

Yhdistyksen vuosikokous siirtyy

Vallitsevassa pandemia-tilanteessa Suomen Lean-yhdistyksen hallitus on päätynyt oikeusministeriön ohjeistukseen pohjaten siirtää yhdistyksen vuosikokousta myöhempään aikaan.

Lean-yhdistyksen sääntöjen mukaan vuosikokous pitäisi pitää viimeistään neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä (30.4.), mutta koska yhdistyksen johto ei pysty takaamaan turvallista ja tasapuolista osallistumismahdollisuutta ainakaan ennen kuin yli 10 henkilön kohtaamiset ovat taas sallittuja, niin vuosikokouksen ajankohtaan tullaan palaamaan ja vuosikokous tullaan järjestämään heti kun se on turvallisesti ja laillisesti mahdollista.

Suomen Lean-yhdistyksen hallitus

>>>

Lean vlogi osa 8: Lean onnistumisia

Olen vuodesta 2018 pitänyt vlogia, jossa olen tarkastellut lean-filosofian toteuttamista käytännön elämässä .

Edelliset jaksot ovat edelleen nähtävissä Youtubessa. Aiemmissa vlogeissa olen kertonut leanista ja siitä, miksi se on  vaikeaa, johtamisesta, koulutuksesta, päivittäisjohtamisesta palveluprosesseissa, Hoshin Kanrista ja Gemba-kävelystä.

Uusimassa vlogissani keskitys lean-onnistumisiin sekä siihen, miten päivittäisjohtamisella voidaan parantaa asiakaspalvelua.

Päivittäisjohtamista on tyypillisesti päivittäin pidettävät lyhyet (5-15 minuuttia) palaverit. Ne toteutetaan yleensä aamulla, lähiesimiehen vetämänä koko tiimin kesken. Sen tavoitteena on keskustella, mitä edellisenä päivänä on tapahtunut, sopeutua yllätyksiin, suunnitella päivän työt ja lopuksi palata töiden pariin. Päivittäin on myös hyvä käydä läpi tiimiä koskeva asiakaspalaute. Tavoitteena on, että työpäivän kulku on suunniteltu hyvin.

Katso uusin vlogi

Lisää linkkejä suositeltaville sivuille:
https://leanthinking.fi
https://planet-lean.com
http://leanglobal.org


kaiMäenpäää85Vloggaaja Kai Mäenpää on yhdistyksen pitkäaikainen jäsen. Hän on ollut myös mukana yhdistyksen halloituksessa. Kai toimii laatujohtajana Planmeca Oy:ssä

>>>